25 oppia elämästä
Taylorfilmsstyle-0001-1.jpg

Yrittäjänä ja valmentajana pohdin harva se päivä onnellisuuden anatomiaa, itsetuntemuksen nyansseja ja mahdollisesti hyödyllistä yleistietoa, jota valjastaa asiakkaidenkin käyttöön. Eilen täytin 25 vuotta ja synttäripäivilleni tavanomaiseen tapaan vetäydyin pitkälle ajatuksiini. Tein listan asioista, joita olen oppinut neljännesvuosisadan aikana. Tässä niitä nyt on kokonaiset 25, ei missään erityisessä järjestyksessä:

  1. 25-vuotiaana ei tiedä vielä hirveästi mitään ja se on ihan ok.
  2. Olemme todella psykofyysisiä olentoja. Hoida siis itseäsi sen mukaisesti.
  3. Se, että ei dokaa ei olekaan tylsää luostarielämää. On itseasiassa aika mukavaa voida hyvin.
  4. Naisella ei ole parasta ennen päivämäärää.
  5. On hyvin tärkeää määrittää, mistä itse pitää ja ei pidä. Kuka muu sen tietäisi?
  6. Mene metsään aina, kun voi. Ilman sitä kaljaa.
  7. Musiikilla voi säädellä omaa tunnetilaa.
  8. Jos sinä et pyykkää, ei pyykkää kukaan muukaan. 
  9. Melkein kaikesta voi tehdä kivempaa, kun kuuntelee jotain mielenkiintoisia samalla.
  10. Ja siis oikein käytettynä netti on parempi oppikoulu, kuin mikään yliopisto.
  11. Älä odota, että muut ovat vastuussa sinun onnellisuudestasi, menestymisestä tai mistään muustakaan. Ei edes poikaystävä tai äiti.
  12. Aikuismaailmassa on potentiaalisesti ihan samoja ongelmia, kuin yläasteella…
  13. …Ja siksi välillä ihmisiä parempaa seuraa on oma koira. 
  14. Sinusta tulee ne 5 ihmistä (tai koiraa), joiden kanssa vietät eniten aikaa. Katso siis ympärillesi.
  15. Energiatasoilla on väliä. Ja senkin hallinta on sinun omissa käsissäsi.
  16. Älä anna muille vain saadaksesi itse.
  17. Miehen miehisyys ei ole ikäkysymys.
  18. Yrittäjyys vaatii rohkeutta, rakkautta tekemiseen, innovatiivisuutta, konservatiivisuutta ja uhrilahjoja jumalille.
  19. Sinulla on ihan oikeasti vapaus valita, miten suhtaudut asioihin. Älä siis ole tunnereaktioidesi ja tapojesi orja.
  20. Kumppanin valintaan kannattaa panostaa kaikilla fyysisillä ja psyykkisillä soluilla. Sitäkään ei kannata tehdä kännissä.
  21. Jos jokin juttu ei toimi, poista se. Myös jäätelö auttaa.
  22. Kun epäilyttää, muista, että mikään ei ole ikuista. 
  23. Unelmien eteen kannattaa tehdä töitä ilmaiseksikin - mutta ei loputtomasti.
  24. ”Sitten, kun…”, on yksi pahimpia vihollisiasi.
  25. On ok, jos kaikki eivät ymmärrä sinun juttujasi.

Resonoiko mikään? Syvällistä perjantai-iltaa vaan kaikille!

 

1494939673984.jpeg

 

 

Aino PapinniemiComment
Haluaisitko oppia enemmän mielestäsi?
menestyvämieli.jpg

Päässä kiertävät ajatukset, sähköimpulsseina sinkoilevat käskyt pitkin kehoa, liskoaivojen tuoma mauste käyttäytymiseen ja muut mystiset asiat mielletään illallispöydässä monesti liian raskaiksi aiheiksi. Sellaista ainakin usein kanssaeläjien naamalta on pääteltävissä, kun avaan sanallisen arkkuni minua kiinnostavasta asiasta: mielestä. Onneksi avomieheni on kanssani samalla aaltopituudella ja keskustelumme heiluukin tanssijan tavoin aivojen saloista ihmiselon tarkoitukseen.

Vaikka fyysisen hyvinvoinnin rinnalle on maailmanlaajuisesti selkeästi nousemassa myös henkinen hyvinvointi ja suorituskyky, ei mentaaliasioista osata vielä keskustella keskimääräisesti rennosti, kansankielisesti ja tarkoituksenomaisesti. Tiesin siis osuneeni kultasuoneen noin vuosi sitten, kun keplottelin itseni Mind Coach® -certified trainer -kurssille, jossa mieltä käsiteltäisiin käytännönläheisesti tieteeseen nojaten. Kurssin kehittäjä Harri Gustafsberg (entinen poliisi Karhu-ryhmästä, kelatkaa mikä tausta ja pohja mielen valmentamiselle) onkin sittemmin ollut valtavassa nosteessa alan asiantuntijana.

Ilokseni kurssilla kouluttajina toimivat myös Jouni Puhakka ja Teemu Karppinen, joka on myös kolleegani kuntosali Voimalaitoksella. Kuten arvata saattaa, heidän kanssaan ihmispään toiminnasta keskustelu ei ollut pannassa, vaan jaoimme yhteisen ajatuksen siitä, että aiheesta olisi mahtavaa puhua enemmänkin. Tai kuten Teemu ilmaisi:

”Joku päivä mielestäkin pitäisi voida puhua, kuin puuron keitosta”.

Halu popularisoida mentaaliasioita synnytti idean, joka nyt vihdoin puhkesi kukaksi.

Perustimme nimittäin edellä mainitun kahden jäbän kanssa viime keskiviikkona uuden YouTube-kanavan nimeltään Menestyvä Mieli, jonka tarkoitus on nimenomaan auttaa katsojaa ymmärtämään oman pään sisällöstä, tavoista ja muista oleellisista menestyksekkään aivosolukon tekijöistä. Vaikka olen jo Mind Coachiksi kouluttanut, roolini on toistaiseksi antaa kokeneempien tehdä asiantuntijatyö ja hoitaa itse mm. kuvaaminen ja leikkaaminen.

Konkreettisia neuvoja, jotka perustuvat tieteeseen ja jossain määrin jopa hauskaan pakettiin kiedottuna paukkuu YouTubeen joka keskiviikko ja pyydänkin aiheesta kiinnostuneita katsomaan introjaksomme ja seuraamaan kanavaa. Tätä tehdään nyt nimittäin rakkaudella, tunteella ja taistolla!

Ihanaa pääsiäistä :)

 

 

PS: Kanava tehdään yhteistyössä 10.10.2018 Tampereella järjestettävän SUCCESSFUL MIND nimisen tapahtuman kanssa. Tapahtumassa esiintyviä koko Suomen tuntemia puhujia ja alan asiantuntijoita tulee vierailemaan myös meidän videoille, joten stay tuned!

 

1494939673984.jpeg

 

 

Aino PapinniemiComment
Koululiikunta: hyöty vai hirvitys?
 Tapoja liikkua on yhtä monta, kuin on ihmisiäkin.

Tapoja liikkua on yhtä monta, kuin on ihmisiäkin.

Uusi noin keski-ikäinen naisasiakkaani katsoo minua ujosti kulmien alta, kun kysyn hänen liikunnallisesta historiastaan. Ajatuksenani on selvittää, minkälainen liikuntamuoto olisi hänelle tuttu ja kenties mieluisa, mutta vastauksena kuuluu:

”En ole harrastanut koulun jälkeen oikein mitään”. 

”Osaatko sanoa, miksi?”, vastaan ja hän jatkaa:

”Se sai minulle olon, että urheilu on vain kilpailua… enkä ole koskaan ollut kovin kilpailunhaluinen”.

Nyökkään, sillä tiedän mistä hän puhuu. Tunnin jälkeen istun alas ja ajatukseni tempaavat minut omiin esiteinivuosiini - aikaan, jolloin käsitys liikunnasta oli minulle myös pääasiassa ankaraa peliä ja kisaamista.

Vuosikymmen takaperin

Ensimmäisenä muistan päivän, jona istuin uimahallin pihassa heiluttamassa askelmittaria, jotta sen pienellä ruudulla näkyvä luku kasvaisi. Muutama tytöistä oli uimassa, mutta suurin osa oli käyttämässä tätä samaa tekniikkaa välttyäkseen joutumasta uimapukuihin toistensa arvosteltaviksi. Myöskään tekniseksi tunniksi tarkoitettu, mutta kilpailuksi vahingossa muuttuva sellainen ei uimisen suhteen kiinnostanut oikeastaan ketään. Nolostumisen pelko omasta kehosta ja opettajan ”EI NOIN” älähdykset saivat nuoret leidit käyttämään pakokeinona naisten vaivoja.

Menkkaiset tytöt lähetettiin uimisen sijaan kävelemään askelmittarit kourassa lähimaastoon.

Toisena mieleeni tulee tunnit, jolloin tarkoitus oli pelata leikkimielisesti jalkapalloa, mutta kun viimeisiä tyttöjä valittiin riveistä joukkueisiin, ei heidän kasvoiltaan paistanut minkään tason leikillisyys. Paremmuusjärjestys, suosiminen ja (toistuvana teemana) kilpailutus saivat osan lapsista kammoksumaan tunteja ja pian, huomaamatta hiipien, negatiivinen tunne kohdistui koko liikuntaa kohtaan. Lintsailu alkoi ja liikkeen ilo jäi hyvin etäiseksi käsitteeksi.

Kokonaista nuoren kykyä harrastaa liikuntaa oli todistuksessa kuvaamassa numero, jonka suuruus leimaantuisi osaksi hänen identiteettiään. Mitä kuvittelet tapahtuvan hänen halulleen liikkua, kun todistuksessa komeilee kirkkaasti termi ”tyydyttävä” tai ”välttävä”? "Motivoitunut" ei välttämättä kuvaa siitä seuraavaa mielentilaa.

Ketä pitää syyttää?

Koulusysteemin kriminalisointi ei tunnu kaikesta huolimatta sopivalta, sillä onhan se meillä todella hyvällä tolalla verrattuna melkein koko muuhun maailmaan. Osa nauttii koululiikunnasta täysin rinnoin ja on paljon opettajastakin kiinni, mitä tunneilla tapahtuu. 

Kuitenkin, ote liikuntaan tulisi mielestäni pohjautua ainakin osittain johonkin muuhun, kuin sen jatkuvaan mittaamiseen, oppilaiden kilpailuttamiseen ja konkreettisten suorituksien arviointiin. Varsinkin aikana, jona nuoret muutenkin irtautuvat kehostaan ja hyötyliikuntaa tulee vähemmän, kuin koskaan, olisi oleellista etsiä keinoja motivoida mahdollisimman monia nauttimaan oman kehon huolehtimisesta.

Mielestäni liikunta ei saisi olla vain lahjakkaiden oppiaine, vaan sen tulisi palvella jokaisen kokonaisvaltaista hyvinvointia lopun ikää. Sen tulisi auttaa nuoria löytämään itselleen sopivia lajeja, tukea jokaisen matkaa omaan enemmän tai vähemmän liikunnalliseen itseensä ja auttaa ymmärtämään, kuinka koko elämälle tärkeästä asiasta on kysymys. Ja tämä tulee (kouluaikaisen) nörtti-taiteilijan, ei todellakaan lahjakkaan urheilijan suusta.

Mieti itse minkälainen vaikutus opettajilla ja liikuntatunneilla on ollut sinun elämääsi. Motivoiduitko vai tulehtuivatko välit tähän ihmisyyden peruselementtiin kokonaan?

Jos ottaisimme askeleen kohti liikunnan ilon opettelemista, ei ehkä minunkaan ”vastaanotolleni” tulisi ihmisiä, jotka eivät kouluaikojen jälkeen ole tehneet mitään fyysisen olemisen hyväksi. Ehkä tyttöjen tai poikien ei tarvitsisi kokea häpeää omasta kehostaan tai tulla valituksi viimeisenä yhteiseen leikkiin. Ehkä moni välttyisi kivuilta ja sairauksilta, mitä liikkumattomuus tuottaa ja ehkä, vain ehkä voisimme näin auttaa yksilöitä välittämään itsestään hieman enemmän. 

Vai mitä sinä olet mieltä?

1494939673984.jpeg