Ongelmalapa

Lavan ja takaolkapään venytys.

Lavan ja takaolkapään venytys.

Viimeksi, kun puhuin ongelmistani, kerroin, kuinka takapuoleni oli vihainen minulle. Tänään otan aiheeksi toisen ongelmakohtani: oikean lavan.

Jokin vuosi sitten olin tuntenut jo usean kuukauden ajan, kuinka oikean lavan alueella jokin ei ollut kunnossa. Tunne oli jäykkä, ei varsinaisesti sattunut, mutta muljui - jonkin verran luonteeltaan samantyylisesti, kuin takareiteni pari vuotta myöhemmin. En etsinyt lavalle apukeinoa ja eräänä päivänä kuntosalilla LOITONTAJIA tehdessäni lihas x meni lavan alueelta rikki. 

Tuntui siltä, kuin välilevy olisi mennyt puhki. Menin lääkäriin ja hän epäili vain suunnikaslihaksen kramppia, sain kipulääkkeitä ja viikon treenilepoa, ei muuta. Pian olin jo takaisin jumppaamassa, mutta ongelma ei poistunut ja vuosi myöhemmin ylävartalon treenaaminen kävi mahdottomaksi.

Aikani kärvisteltyäni ja tuloksettomasti venyteltyäni halusin hakea apua. Tuttuni suosittelivat Helsingin Urheiluhierontaa ja varasin ajan. Ensimmäisellä kerralla selvisi, että ongelma oli todella paha ja laajentunut aina lavasta kaulaan ja takaolkapään alueelle. Alkunperin "rikki" mennyt lihas oli ottanut kaikki kaverit mukaan leikkiin ja tuskaa ja huimausta oli hierontakerroilla luvassa.

Useiden kertojen ja omatoimisen huoltamisen jälkeen lapa alkoi toimia suht normaalisti ja nykyään saan treenattua yläkroppaakin niin, että pihviä tulee.

MITÄ OPIN LAVAN JA KAULAN LOUKKAANTUMISESTA JA HIERONNASTA?

  1. Kaulan lihakset voivat olla niin kireät, että ne vetävät olkapäätä ylös. Niitäkin kannattaa venytellä ja huoltaa.
  2. Kun tuntuu epämääräistä kipua, siihen pitää suhtautua vakavasti. Muuten huoltaminen, kuten hieronta yms sattuvat moninkertaisen hirveästi.
  3. Lapa, kaula, takaolkapää ja kaikki sen alueen muut lihakset jumiutuvat kaikki, jos alkuperäiseen ongelmaan ei heti puutu.
  4. Hieronnan tuloksia pystyy ylläpitämään omalla toiminallaan huomattavasti. Venyttele, rullaa, availe, lämmitä ja vemputa - näin tulokset kantavat pidemmälle, eikä tarvitse aina uudestaan samojen vaivojen kanssa mennä laittamaan rahojaan pois. 

- Aino P.

Kaulan lihaksien venytysliike. Tee pumppaavasti!

Kaulan lihaksien venytysliike. Tee pumppaavasti!