Kiusattu, entäs sitten?

Olen mieluummin yksinäinen, kuin joku muu, kun olen.

Olen mieluummin yksinäinen, kuin joku muu, kun olen.

Tajusin jo ihan pentuna, että olen hieman hämärä tyyppi. Ainakin niin koin sisäisen maailmani astellessani ensimmäiselle luokalle ikätovereiden kanssa - erkaannuin melko nopeasti porukasta ja pidin ihmiset käden mitan päässä. Se ei varsinaisesti toisaalta haitannut menoani, sillä mielikuvitukseni on aina ollut vahva ja olen hyvin viihtynyt omien ajatuksieni kanssa. 

Hämäryys ja outous olivat pitkälti omia valintojani, sillä en ole koskaan kokenut voimakasta tarvetta kuulua joukkoon. Välillä se toki sai kasvuikäisen hipiäni miettimään, olisiko vain helpompaa haudata omat sielun myrskyt ja liittyä johonkin koulun käytävillä pyörivään genreen? Olen toisaalta ollut aina huono näyttelijä saatikka peittämään sitä, mitä minä ajattelen. Ja ajatukseni ovat olleet toisinaan (varsinkin teininä) kapinallisia ja huumorini ylimääräisen synkkää. Vaikea combo monille ymmärtää, enkä syytä siitä ketään.

Porukoista irrallisille tyypeille lankeaa helposti leima negatiivisesti erilaisuudesta. Itse erilaisuus tunnetusti pelottaa ja yhteinen ”vihollinen” tiivistää ryhmiä. Kiusaaminen on sitä mukavaa yhteistä tekemistä, jolla joku tyyppi tai porukka nostaa itseään jalustalle samalla, kun kiusattu taistelee ihmisarvostaan ja identiteetistään, minkä kykenee.

Kasvuikä on kaikille kivuliasta aikaa, joskin toisille enemmän, kuin toisille.

Minulle lankesi tämä erilaisuuden titteli, jota suurimmaksi osaksi ajasta olen vaalinut arvokkaana jopa ylpeyden aiheena. Vaikka kyllä, juuri siitä syystä olin osaltani kiusattu ikätovereideni puolesta älyttömiin mittoihin saakka. Niin haastavaa ja harmittavaa kun se onkin välillä ääneen sanoa.

Kun puhun tästä aiheesta, tarkoitukseni ei kokemuksistani huolimatta ole säälipistetilin kasvattaminen tai pyyntö oikeuden jakamisesta. Olen nähnyt aikuisiällä paljon pahaa tehtävän sillä verukkeella, että jotain on kiusattu aikaisemmin ja nyt on muiden vuoro kärsiä. Omat huonot kokemukset eivät oikeuta ketään jatkamaan pahan kierrettä ja mielestäni se kertoo vain heikosta kyvystä ottaa opiksi muiden virheistä tai kasvaa itse kiusaajia paremmaksi. En ole koskaan halunnut kenenkään erehtyvän minun kuuluvan tähän kiusattujen ryhmään, minkä takia minun on vaikea puhua siitä.

yksinäisyys.jpg

Kiusatullakin on valinnanvaraa

Koska minä valitsin olla tosi itselleni ja sitä kautta sain ”kärsiä” siitä myös seuraukset, olen kasvanut itsenäiseksi, sallivaksi ja uskaliaaksi. Perustin oman yrityksen 22 vuotiaana unelma-ammattieni ympärille, johon minulla ei olisi ollut rohkeutta ilman kokemaani hyvää ja huonoa. Olin jo siinä kohtaa kaukana ohi pelosta muiden mielipiteistä, sillä olen jo nähnyt sen synkän puolen ja selvinnyt siitä.

Haluankin tällä tekstillä antaa tärkeän viestin erityisesti sinulle, arvon kiusatuksi tai hyljeksityksi tullut: ole rohkea, itsenäinen ja kehitä itseäsi omien arvojesi perusteella. Erilaisuus on mielestäni hyve, jonka avulla maailmamme kasvaa, saadaan vanhoihin asioihin uusia näkökulmia ja joka tekee ihmisestä kiinnostavan - jopa menestyjän. Jos sinusta tuntuu, että et kuulu joukkoon, se ei haittaa ja voi olla, että siitä on sinulle jatkossa valtavasti hyötyä, jos opit hyödyntämään sen oikein. Riippuvaisuus muista ja heidän mielipiteistään pidättelee sinua onnistumiselta ja onnellisuudelta. Kiusatuksi tuleminen ei ole minkäänlainen häpeä, mutta itselleen valehtelu, pahan jatkaminen ja katkeroituminen ovat.

Kiusaaminen ja yksinäisyys jättää toki jäljet, myös minuun. Koen, että minussa on edelleen paljon kehitettävää ja seuraava askeleeni onkin oppia luottamaan myös muihin eikä vain itseeni. Kyse on valinnoista ja kyvystä ottaa vastuu itsestään ja tekemisistään. Vain sinä pystyt päättämään, mitä teet kokemuksillasi: jäädytkö vai laitatko ne itsellesi hyötykäyttöön?

Mitään suurta ei ole koskaan saavutettu tekemällä asioita samalla tavalla, kuin muut.

Ole ylpeä todellisesta itsestäsi.

Ole ylpeä todellisesta itsestäsi.

1494939673984.jpeg