Haluaisitko oppia enemmän mielestäsi?
menestyvämieli.jpg

Päässä kiertävät ajatukset, sähköimpulsseina sinkoilevat käskyt pitkin kehoa, liskoaivojen tuoma mauste käyttäytymiseen ja muut mystiset asiat mielletään illallispöydässä monesti liian raskaiksi aiheiksi. Sellaista ainakin usein kanssaeläjien naamalta on pääteltävissä, kun avaan sanallisen arkkuni minua kiinnostavasta asiasta: mielestä. Onneksi avomieheni on kanssani samalla aaltopituudella ja keskustelumme heiluukin tanssijan tavoin aivojen saloista ihmiselon tarkoitukseen.

Vaikka fyysisen hyvinvoinnin rinnalle on maailmanlaajuisesti selkeästi nousemassa myös henkinen hyvinvointi ja suorituskyky, ei mentaaliasioista osata vielä keskustella keskimääräisesti rennosti, kansankielisesti ja tarkoituksenomaisesti. Tiesin siis osuneeni kultasuoneen noin vuosi sitten, kun keplottelin itseni Mind Coach® -certified trainer -kurssille, jossa mieltä käsiteltäisiin käytännönläheisesti tieteeseen nojaten. Kurssin kehittäjä Harri Gustafsberg (entinen poliisi Karhu-ryhmästä, kelatkaa mikä tausta ja pohja mielen valmentamiselle) onkin sittemmin ollut valtavassa nosteessa alan asiantuntijana.

Ilokseni kurssilla kouluttajina toimivat myös Jouni Puhakka ja Teemu Karppinen, joka on myös kolleegani kuntosali Voimalaitoksella. Kuten arvata saattaa, heidän kanssaan ihmispään toiminnasta keskustelu ei ollut pannassa, vaan jaoimme yhteisen ajatuksen siitä, että aiheesta olisi mahtavaa puhua enemmänkin. Tai kuten Teemu ilmaisi:

”Joku päivä mielestäkin pitäisi voida puhua, kuin puuron keitosta”.

Halu popularisoida mentaaliasioita synnytti idean, joka nyt vihdoin puhkesi kukaksi.

Perustimme nimittäin edellä mainitun kahden jäbän kanssa viime keskiviikkona uuden YouTube-kanavan nimeltään Menestyvä Mieli, jonka tarkoitus on nimenomaan auttaa katsojaa ymmärtämään oman pään sisällöstä, tavoista ja muista oleellisista menestyksekkään aivosolukon tekijöistä. Vaikka olen jo Mind Coachiksi kouluttanut, roolini on toistaiseksi antaa kokeneempien tehdä asiantuntijatyö ja hoitaa itse mm. kuvaaminen ja leikkaaminen.

Konkreettisia neuvoja, jotka perustuvat tieteeseen ja jossain määrin jopa hauskaan pakettiin kiedottuna paukkuu YouTubeen joka keskiviikko ja pyydänkin aiheesta kiinnostuneita katsomaan introjaksomme ja seuraamaan kanavaa. Tätä tehdään nyt nimittäin rakkaudella, tunteella ja taistolla!

Ihanaa pääsiäistä :)

 

 

PS: Kanava tehdään yhteistyössä 10.10.2018 Tampereella järjestettävän SUCCESSFUL MIND nimisen tapahtuman kanssa. Tapahtumassa esiintyviä koko Suomen tuntemia puhujia ja alan asiantuntijoita tulee vierailemaan myös meidän videoille, joten stay tuned!

 

1494939673984.jpeg

 

 

Aino PapinniemiComment
Koululiikunta: hyöty vai hirvitys?
 Tapoja liikkua on yhtä monta, kuin on ihmisiäkin.

Tapoja liikkua on yhtä monta, kuin on ihmisiäkin.

Uusi noin keski-ikäinen naisasiakkaani katsoo minua ujosti kulmien alta, kun kysyn hänen liikunnallisesta historiastaan. Ajatuksenani on selvittää, minkälainen liikuntamuoto olisi hänelle tuttu ja kenties mieluisa, mutta vastauksena kuuluu:

”En ole harrastanut koulun jälkeen oikein mitään”. 

”Osaatko sanoa, miksi?”, vastaan ja hän jatkaa:

”Se sai minulle olon, että urheilu on vain kilpailua… enkä ole koskaan ollut kovin kilpailunhaluinen”.

Nyökkään, sillä tiedän mistä hän puhuu. Tunnin jälkeen istun alas ja ajatukseni tempaavat minut omiin esiteinivuosiini - aikaan, jolloin käsitys liikunnasta oli minulle myös pääasiassa ankaraa peliä ja kisaamista.

Vuosikymmen takaperin

Ensimmäisenä muistan päivän, jona istuin uimahallin pihassa heiluttamassa askelmittaria, jotta sen pienellä ruudulla näkyvä luku kasvaisi. Muutama tytöistä oli uimassa, mutta suurin osa oli käyttämässä tätä samaa tekniikkaa välttyäkseen joutumasta uimapukuihin toistensa arvosteltaviksi. Myöskään tekniseksi tunniksi tarkoitettu, mutta kilpailuksi vahingossa muuttuva sellainen ei uimisen suhteen kiinnostanut oikeastaan ketään. Nolostumisen pelko omasta kehosta ja opettajan ”EI NOIN” älähdykset saivat nuoret leidit käyttämään pakokeinona naisten vaivoja.

Menkkaiset tytöt lähetettiin uimisen sijaan kävelemään askelmittarit kourassa lähimaastoon.

Toisena mieleeni tulee tunnit, jolloin tarkoitus oli pelata leikkimielisesti jalkapalloa, mutta kun viimeisiä tyttöjä valittiin riveistä joukkueisiin, ei heidän kasvoiltaan paistanut minkään tason leikillisyys. Paremmuusjärjestys, suosiminen ja (toistuvana teemana) kilpailutus saivat osan lapsista kammoksumaan tunteja ja pian, huomaamatta hiipien, negatiivinen tunne kohdistui koko liikuntaa kohtaan. Lintsailu alkoi ja liikkeen ilo jäi hyvin etäiseksi käsitteeksi.

Kokonaista nuoren kykyä harrastaa liikuntaa oli todistuksessa kuvaamassa numero, jonka suuruus leimaantuisi osaksi hänen identiteettiään. Mitä kuvittelet tapahtuvan hänen halulleen liikkua, kun todistuksessa komeilee kirkkaasti termi ”tyydyttävä” tai ”välttävä”? "Motivoitunut" ei välttämättä kuvaa siitä seuraavaa mielentilaa.

Ketä pitää syyttää?

Koulusysteemin kriminalisointi ei tunnu kaikesta huolimatta sopivalta, sillä onhan se meillä todella hyvällä tolalla verrattuna melkein koko muuhun maailmaan. Osa nauttii koululiikunnasta täysin rinnoin ja on paljon opettajastakin kiinni, mitä tunneilla tapahtuu. 

Kuitenkin, ote liikuntaan tulisi mielestäni pohjautua ainakin osittain johonkin muuhun, kuin sen jatkuvaan mittaamiseen, oppilaiden kilpailuttamiseen ja konkreettisten suorituksien arviointiin. Varsinkin aikana, jona nuoret muutenkin irtautuvat kehostaan ja hyötyliikuntaa tulee vähemmän, kuin koskaan, olisi oleellista etsiä keinoja motivoida mahdollisimman monia nauttimaan oman kehon huolehtimisesta.

Mielestäni liikunta ei saisi olla vain lahjakkaiden oppiaine, vaan sen tulisi palvella jokaisen kokonaisvaltaista hyvinvointia lopun ikää. Sen tulisi auttaa nuoria löytämään itselleen sopivia lajeja, tukea jokaisen matkaa omaan enemmän tai vähemmän liikunnalliseen itseensä ja auttaa ymmärtämään, kuinka koko elämälle tärkeästä asiasta on kysymys. Ja tämä tulee (kouluaikaisen) nörtti-taiteilijan, ei todellakaan lahjakkaan urheilijan suusta.

Mieti itse minkälainen vaikutus opettajilla ja liikuntatunneilla on ollut sinun elämääsi. Motivoiduitko vai tulehtuivatko välit tähän ihmisyyden peruselementtiin kokonaan?

Jos ottaisimme askeleen kohti liikunnan ilon opettelemista, ei ehkä minunkaan ”vastaanotolleni” tulisi ihmisiä, jotka eivät kouluaikojen jälkeen ole tehneet mitään fyysisen olemisen hyväksi. Ehkä tyttöjen tai poikien ei tarvitsisi kokea häpeää omasta kehostaan tai tulla valituksi viimeisenä yhteiseen leikkiin. Ehkä moni välttyisi kivuilta ja sairauksilta, mitä liikkumattomuus tuottaa ja ehkä, vain ehkä voisimme näin auttaa yksilöitä välittämään itsestään hieman enemmän. 

Vai mitä sinä olet mieltä?

1494939673984.jpeg
Mitä kuiskasit korvaasi?
KASVOKUVApieni.jpg

Aamuhämäräinen Helsinki syöksee tuulitunneleista kasvoilleni räntää, kun kävelen hartiat korvissa talvitakin sisällä kohti kuntosali Voimalaitosta. Kuluneen valkoiset kuulokkeeni auttavat minua hyödyntämään työmatkani oppimiseen ja tänäkin aamuna olen valinnut kävelykumppanikseni Tony Robbinsin kumeankäheän äänen. Suomalaisesta perspektiivistä katsoen yli-innostuneen touhun takana on ollut löydettävissä paljon viisautta ja ajattelevan mielen karismaa.

Tutuksi tulleet puheet iskostuvat jälleen syvemmälle ymmärrykseeni (kiitos Jari Sarasvuo, olen vihdoin oppinut toistamisen tärkeyden) ja alan yhdistelemään teoriaa konkretiaan. Puhaltavasta viimasta huolimatta tekee mieli huutaa ”Heureka!”, mutta tyydyn hymyilemään. Mikä oivallukseni tänään oli, liittyy luultavasti voimakkaasti myös sinun elämääsi ja tarjoilen sen nyt eteenpäin hopeatarjottimella.

Bon appétit.

Usko 

”The one who thinks he can and the one who thinks he can’t, are both usually right.”

Työhöni liittyy voimakkaasti ihmisten ajatusten, uskomusten, itsetunnon ja elämäntapojen kanssa miekkailu. Aiemmin tökin terävällä sapelillani asiakkaan elämää toivoen löytäväni heikon pisteen, jota voin sivaltaa sanoen: ”haa, korjaa tuo näin!”. Nyt otteeni on muuttunut ja olen ymmärtänyt, että niin kauan, kun ihmisen usko ja hänen itse itselleen sepittämä tarina eivät ole tekemisen ja onnistumisen puolella, minun on aivan turha heilutella teräasettani ulkoa käsin. Saarnani ovat helposti kumottavissa yksinkertaisesti sillä, että asiakkaan minäkuva sanoo muuta.

Oivallukseni perustuu siis Tonyn teoriaan ja se menee näin: kun uskomme, että emme voi onnistua jossakin asiassa, mitä teemme? Vähän töitä onnistumisen eteen. Kun teemme vähän töitä, millaisia tuloksia voimme odottaa? Heikkoja, pieniä tuloksia. Kun saamme heikkoja tuloksia asiassa, jossa emme uskoneet alkujaankaan pärjäävämme, mitä se tekee uskomuksellemme? Vahvistaa sitä! Uskomus siis ruokkii itse itseään, kasvaa vain suuremmaksi ja ei jätä uudelle onnistumiselle tilaa. 

Voit jopa sanoa, että olet yrittänyt tai pahimmillaan ”olen yrittänyt kaikkea”, ja se voi puoliksi olla totta. Pirullinen itseään täyttävä, anteeksi ikävä sana, mindfuck.

Kultainen aidon elämän esimerkki on jälleen liikunta ja oma isoäitini. Hän on ollut luonnollisesti asiakkaanani urani alusta saakka ja muutos on ollut hurjaa. Kuitenkin eräässä treenissä, kun annoin hänelle kolmen kilon käsipainon kuului epäuskoinen älähdys ja sanat: 

”Voi hurja kuinka painava, enhän minä tuollaista jaksa!”. Tämän lauseen jälkeen on vaikeaa auttaa häntä ylittämään itseään, sillä hän on jo päättänyt, että hän ei vain yksinkertaisesti ole niin vahva. Kun viikkoa aikaisemmin olimme olleet nostamassa noin kahdenkymmenen kilon pakastinta auton takakonttiin, hän oli uhkunut voimaa täynnä:

”Minä voin sen nostaa, olen vahva mummo”. 

Kummassakin tapauksessa mummo oli oikeassa. Kyseessä ei ole mitään magiaa, vain puhtaasti se, mitä hän itse sanoi itselleen olevansa kussakin tilanteessa.

 Tutki itseäsi!

Tutki itseäsi!

Kaikilla elämän osa-alueilla

Onneksemme tämäkin ajatusmalli on ainakin tylpistettävissä. Itse olen huomannut sekä minussa, että asiakkaissani suorituskyvyn muutosta (ja ehkä tiettyä onnellisuuden lisääntymistä) pelkästään sen avulla, että kehittää asteittain omaa narratiiviaan. Kun puhut itsellesi kauniimmin ja keskityt onnistumisen mahdollisuuteen epäonnistumisen sijaan, todennäköisyytesi suoriutua paremmin työstä, koulusta, treenistä ja ihmissuhteiden kiemuroista on parempi. Sano itsellesi: 

”Minä olen sellainen ihminen, joka…”, ja valitsemasi positiivinen asia.

Jos mummoni sanoisi aina ennen treeniä:

”Minä olen tavallista voimakkaampi mummo”, miten luulisit hänen pärjäävän? Huonommin vai paremmin, kuin sanottuaan:

”Voi, kun liikunta on rankkaa, en minä jaksa”?

Aivan.

Kyse ei aina ole siitä, mikä on totta ja mikä ei, vaan miten me nostamme omaa onnellisuuden ja onnistumisen tasoa. Ainakin minua kiinnostaa kovasti keinot, joilla jokainen pystyy ottamaan omasta onnellisuudestaan vastuun ja konkreettisesti muuttaa kohtaloaan itselleen mieluisaan suuntaan.

Mitä sinä sanot itsellesi, mikä seisoo sinun ja tavoitteesi välillä?

 

Ihanaa joulun odotusta!

 

Video, josta inspiraation sain:

1494939673984.jpeg