Posts tagged kuntosali
Kun kuntosalille meno jännittää – 6 vinkkiä + video!

Mitä on rohkeus-1.jpg

”En ole varma, uskallanko vielä tulla salille yksin”,  asiakkaani sanoo ja yritän katsoa ymmärtäväisenä takaisin. Sanon, että ei se mitään haittaa, mutta samalla mietin kuumeisesti, kuinka auttaa tilannetta.  Olisihan se tietenkin ok, jos joku haluaa käydä kaikki treenikertansa viikossa minun kanssani, mutta siinä tulee ensin talous vastaan ja moraalisesti työni olisi silloin jokseenkin hyödytöntä.

Pointtina on kuitenkin opettaa ihmisiä niin, että he tulevat muun muassa juuri treenaamisessa paremmiksi, eivätkä ole enää aloittelijoita tietyn pisteen jälkeen. Myös lähes jokaisen toivomat tulokset jäävät saamatta, jos rohkeuden puute astuu tekemisen tielle, mikä ei ainakaan motivoi ihmistä jatkamaan itsestään huolta pitämistä.

Mistä sitä rohkeutta sitten yhtäkkiä ammennetaan?

Todellisuudessa yksin treenaamisen pelko on hyvin yleinen vaiva. Kun kysyn syytä jännitykseen, takaisin kuuluu useimmiten sama varpaisiin tuijotteleva vastaus: ”Noh… pelkään, että teen jotain väärin ja minulle nauretaan”. Muita syitä voivat olla esimerkiksi itsensä rikkomisen pelko tai sosiaaliset paineet.

Eri persoonille toimivat tietenkin vähän eri keinot, mutta olen kokenut työssäni tietyt seikat suhteellisen yleispäteviksi. Alla on lista näistä vaikuttajista, jotka suosittelen käymään ajatuksella läpi:

1.     Jos et ole palkannut ammattilaista ja sinua jännittää mennä, suosittelen tekemään sen tässä vaiheessa. Hyvä PT kertoo sinulle mitä pitää tehdä ja miten, jolloin huomattava määrä painetta ja empimistä karsiutuu pois. Pääset heti oikeisiin tekniikoihin kiinni ja suojelet näin itseäsi loukkaantumisilta ja muilta päänvaivoilta.

2.     Jos sinulla on PT, mutta silti tutisuttaa (tai jos ei ole mahdollisuutta ottaa PT:tä), tee itsellesi selväksi, mikä yksin treenaamisessa erityisesti jännittää. Tiedostaminen auttaa pureutumaan oikeaan ongelmaan, eikä tunne ole niin epämääräinen. ”Kaikki”, tai ”Minua pelottaa treenata yksin”, ei nyt käy. Keskity kysymykseen MIKSI?

3.     Kun olet saanut selville, mikä syy on pohdi, mikä juuri siihen ongelmaan auttaisi. Jos pelkäät esimerkiksi tekeväsi jotain väärin, ota itsellesi yksinkertainen yksi- tai kaksijakoinen treeniohjelma ja opettele sen liikkeet kunnolla. Sinun ei tarvitse osata kaikkia salin laitteita heti!

4.     Muista, että jokainen tyyppi on ollut aloittelija joskus. On ok tehdä virheitä ja kysyä apua. Moni, jotka ovat käyneet kymmeniä vuosia salilla tekevät liikkeitä edelleen päin prinkkalaa, mutta eivät ole siitä moksiskaan! Okei, se ei ehkä ole ihan fiksua, mutta jos he kehtaavat, kehtaat sinäkin.

5.     Keskity omaan itseesi, älä muihin. Tämä on helpommin tietenkin sanottu, kuin tehty, mutta palkitsee kyllä varmasti niin kuntosalilla, kuin muutenkin. Kuntosali on paikka, jonne saa mennä pitämään huolta itsestään parhaaksi näkemällään tavalla ja ei ole vain yhtä oikeaa tapaa treenata.

6.     Aika auttaa. Jo ensimmäisen muutaman kerran jälkeen saatat huomata, miten homma helpottuu himppunen kerrallaan. Tämä tietenkin tarkoittaa, että sinun on uskallettava mennä ensimmäinen muutama kerta itsekseen, johon toiminee muut mainitsemani keinot ja ajattelumallit.

Mitä mieltä sinä olet? Minkä koet auttavan kuntosalijännitykseen, oletko ehkä itse kokenut sitä myös tai kamppailetko parhaillaan asian kanssa?

Loppukevennyksenä karvalapseni Sonny kertoo, mitä on rohkeus:

 

Hoikka ei ole yhtä kuin hyväkuntoinen

Kun aloitin liikunnan, kuulin usein kysymyksen: ”Miksi sinä liikut ja katsot syömisiäsi, olethan jo hyväkuntoinen?”. Tähän tokaisuun on ollut aina todella haastavaa vastata, sillä se on jo pohjimmiltaan erittäin vinoon kasvanut ajatus. Olin tuolloin normaalipainoinen, mutta hoikka, lihas- tai aerobistakuntoa ei ollut nimeksikään ja ryhtini viisti quasimodomaisesti etukenoon. ”Hyväkuntoinen”, my ass! 

Hyväkuntoinen ja laiha tarkoittavat yllättävän monelle ihmiselle edelleen samaa asiaa, mikä ohjaa omaa ja läheisten suhtautumista terveelliseen elämään sivuraiteille. Keskitytään täysin vääriin mittareihin ja petytään, vaikka välillä pitäisikin riemuita.

Painoindeksi ja vaaka ei kerro sinusta tai minusta mitään

Vaa’alle meno joko ahdistaa tai kiinnostaa (liikaa) monia asiakkaitani. Numeroa kytätään ja siihen liitetään paljon tunteita, toiveita ja odotuksia. Vaikka kuinka yritän kertoa, että vaa’an varaan ei kannata jättää omakuvaansa, silti olen nähnyt kyynelehtiviä silmäkulmia ja kattoa kohden luotuja epätoivoisia katseita punnituksen jälkeen. Unohdetaan mitä ollaan tekemässä ja miksi - muistetaan vain oma mielikuva ihannelukemasta vaa’an ruudulla.

Mitä ajattelet numeron sinulle tai sinusta kertovan? 

Se ei nimittäin kerro mitään rasvaprosentista, lihasten määrästä, aerobisesta kunnosta, liikkuvuudesta, ryhdistä tai nesteiden määrästä. Se ei kerro mitään siitä, mitä sinä ajattelet, mikä on sinulle tärkeää, mihin sinä kykenit ennen tai mihin sinä kykenet nyt. Vaa’an numero on pelkästään yksi mittari, jota voit seurata ottaen kaiken muun kehityksen ja kehittymättömyyden huomioon. Ei koskaan pelkiltään.

Toinen huono mittari kunnolle on vaatekoko. Se kertoo jo toki vaakaa enemmän ja on tietenkin painon lailla mielenkiintoinen seurattava. Toisaalta, S-koon vaatteiden edustaja saattaa olla valtavan huonossa (lihas)kunnossa verrattuna xl-kokoiseen tyyppiin. Tässä moni menee vikaan: ajatellaan, että pieni vaatekoko on yhtäkuin terve ja hyväkuntoinen ihminen.

Voin kertoa: näin ei todellakaan ole.

Joku kuvaaja joskus kertoi malleista, että monesti ongelmana oli se, etteivät he jaksaneet nousta edes kyykystä seisomaan. Lihaskunto ja/tai aerobinen jaksaminen ei monilla hoikilla tai painoindeksin mukaan ideaaleilla ihmisillä ole oikeastaan minkäänlaisella tasolla, jos niitä ei treenata.

Harha-askelia toisten sanomisista

Lähtiessäni treenaamaan kuntosalille, minun päätäni sekoittivat ihmisten sanomiset siitä, että ei se minun kohdallani varmaankaan niin oleellista ole, kun olen jo laiha. Nykyään osaan vastata tähän jo paremmin: en halua olla laiha, vaan hyvässä kunnossa. Ja jotta voi olla hyvässä kunnossa, täytyy sen eteen tehdä aina vaan töitä, sillä kuntomme on vuokralla, eikä koskaan itsestäänselvyys.

Kyse ei ole pelkästään siitä, että haluan näyttää ulkoisesti hyvältä, vaan myös siitä, että hoikka, mutta huonokuntoinen minä ei ollut terve. Painoindeksi ja vaatekoko olivat sellaiset, että kukaan ei kertonut minulle, kuinka hyvältä kehoni voisi tuntua, jos treenaisin ja söisin järkevästi. Koska olin ”jo hoikka”, minua ei kannustettu huolehtimaan itsestäni ja terveydestäni.

Paino tai koko ei ole suoraan syy treenata tai olla treenaamatta. Ihmisyys puolestaan on syy huolehtia omasta terveydestään - olit sitten tällä hetkellä minkä kokoinen tahansa. 

Älä tee tätä mokaa kuntosalilla

Kuvittele meneväsi ensimmäistä kertaa jääkiekkovarusteet päällä jäälle. Olet nähnyt, kuinka mailaa käytetään telkkarissa, olet kenties joskus luistellut koulun kanssa ja nyt on palo päästä kovaan kiekkokuntoon. Samaan aikaan jäällä harjoittelee kokeneempia konkareita. Yksi heistä luistelee liukastelevan ja haparoivan ruhosi luo ja kysyy: ”Hei, tarvitsisitko apua alkuun pääsyyn?”. Vastaat tyynen päättäväisesti: ”Ei, haluan kokeilla ensin itse”. Millaisen lopputuloksen kuvittelet saavuttavasi?

Mitään itsellesi uutta lajia et voi oppia yhdessä tunnissa saatikka ilman lainkaan ulkopuolista apua. Kuntosalilla käynti on laji siinä missä muutkin ja sen turvallisuus ja tehokkuus perustuu täysin käyttämiisi tekniikoihin. Väärät tyylit tehdä liikkeitä, huono suunnittelu ja ylipäätäinen tiedottomuus ovat salilla käynnin suurimpia esteitä: voit joko loukata itsesi tai menettää motivaation, kun minkäänlaista tulosta ei tulekaan.

Tämä itse opettelu ilman treenitaustaa on kuitenkin ongelmallinen (muun muassa) myös siksi, että jos opit tekniikat ensin väärin, vääristä tekniikoista ulos opetteleminen on aina vain haastavampaa. Jos päätätkin jossain vaiheessa palkata ammattilaisen hoitamaan ohjelmat kuntoon tai muuten älyät liikkeiden menneen pieleen, joudut itse tekemään paljon enemmän turhaa työtä. Loppupeleissä pääsisit siis paljon helpommalla aloittamalla tekemällä asiat oikein.

Nyt saatat miettiä: ”No kyllähän netistä löytää ohjeet”. Niin löytääkin ja kokeneelle liikkujalle se saattaa riittää hyvin. On kuitenkin aivan eri asia nähdä, kun joku muu tekee liikkeen, kuin toteuttaa se sama omalla keholla. Kokemukseni perusteella voin sanoa, että suurelle osalle asiakkaista ei riitä se, että näytän miten liike tehdään: verbalisointi ja kädestä pitäen ohjaaminen on lähes aina paikallaan. Netti tai mikään sen tarjoama ohjelma ei tule sanomaan sinulle, että sinulla on heikot syvät vatsalihakset ja kireät lonkankoukistajat ja liikkeesi menevät sitä kautta pieleen. Luulet tekeväsi oikein, vaikka saattaisit tehdä itsellesi vain hallaa.

Ammattilaisen vinkki salilla kävijöille: ota apu vastaan. Luota siihen, että alaan koulutettu ihminen voi todella auttaa sinua enemmän, kuin pystyt itseäsi yksin auttamaan. Jo muutamassa tunnissa ammattilaisen kanssa saat itsellesi vähän pohjaa, johon rakentaa astetta turvallisemmin kuntosalikokemusta päälle. Kyse on järkevästä investoinnista.

Iloista syksyn alkua!

- Aino P.

Kuvaaja Aleksi Ahokas

Kuvaaja Aleksi Ahokas