Posts tagged personal trainer
15 min kehonhuoltorutiini | VIDEO
ainopapinniemivenytys

Kropan huoltaminen on tärkeä osa tasapainoisen kehon saavuttamista. Vaikka jokaisen tarpeet sen suhteen vaihtelevat, olen ainakin omien asiakkaideni kanssa huomannut, että parempia tuloksia tulee, kun kovan tekemisen kaverina on myös miedompaa ja tasaista huoltohommaa.

Jostain syystä venyttely, hieronta ja muut huoltavat toimenpiteet tulevat harvoin kenellekään itsestäänselvyyksinä ja usein huomaan patistavani asiakas-raukkoja lähes väkisin huollon puolelle. Aina ei nimittäin ole viisasta vääntää treeniä hampaat irvessä ja puskea läpi kivun, huimauksen ja kauhun - vaikka sillekin on tietenkin paikkansa.

Viime viikonloppuna kävimme mieheni Aleksin kanssa kuvaamassa HUH:in uusissa tiloissa kehonhuoltovideon, joka toivottavasti auttaa sinua saamaan kiinni, mistä on kysymys.

Voit hyvin tehdä videon rutiinin vaikka aamujumppana, lämmittelynä ennen treeniä tai keskellä toimistopäivää.

Tee 2 x 1 min jokaista liikettä

  1. T - asennossa varpaan vienti sormiin

  2. Vatsavenytys + rangan venytys

  3. Askelkyykkyvenytys

  4. Selän rullaus seisoen auki + käsien vienti taakse

  5. Syväkyykyssä sisäreiden venytys

  6. Pakaran venytys seisoen

  7. Takareiden venytys + lantion nosto

Iloisia huoltotöitä!

-Aino

Oletko onnellinen ajattelija vai automaattinen ajelehtija?
Vietkö sinä ajatuksiasi vai ajatuksesi sinua?

Vietkö sinä ajatuksiasi vai ajatuksesi sinua?

Vieressäni höyryää kuppi kanelilla maustettua kahvia ja joulukuisen keskipäivän laimea valo lankeaa verhojen välistä näppäimistölleni. Pesukoneen tasainen humina säestää vieressäni lepäävän koiran ja miehen rauhallista hengitystä, mutta muuten on hiljaista. Seesteisestä ympäristöstäni huolimatta tunnen hermostuneen ajatusryöpyn rikkovan idyylistä hetkeä ja kevyt kuristava ote tiukkenee kurkkutorveni ympärillä.

Mielessäni en makaa kotini turvassa sängyllä, vaan seison keskellä neuvottelutilannetta kovien kasvojen ympäröimänä. Suurien panoksien noustessa suuremmiksi näen sieluni silmin, kuinka joku nostaa kätensä hiljentääkseen minut ja osoittaa ovea kuin sanoakseen: ”Emme ole kiinnostuneita sinusta tai siitä, mitä sinulla on tarjottavaa”. 

Mielikuvitukseni kuljettaa minut ystävieni luokse, jotka yllättäen kääntävätkin minulle selkänsä ja näen heidän ilmeistään, että minusta on juuri puhuttu pahaa. Tunnen, kuinka muutun takaisin pieneksi alakoululaiseksi, joka hämmentyneenä sanoo takaisin jotain tyhmän rohkeaa, jottei kukaan saisi vihiä syövyttävästä epävarmuudesta. Tämä on se sama lapsi, joka haluaa niin kovasti osoittaa osaavansa kaiken yksin, vaikka epätoivosesti toivookin saavansa apua.

Seison yhtäkkiä lavalla, jossa tuhannet silmäparit pääsevät todistamaan sitä, kuinka suuruudenhulluudessa valitut korkeat korot pettävät minut ja iskeydyn dramaattisesti vasten lattiaa. Naurunhörähdyksien saattelemana kompuroin takaisin seisomaan ja huomaan unohtaneeni kaiken, mitä olen tullut sanomaan. 

Häpeää, pelkoa ja lisää häpeää.

Olkapäälleni läpsähtävä koiran tassu herättää minut ajatuksistani ja palaan takaisin hetkeen, jossa kehonikin on. On ehtinyt kulumaan vain muutama minuutti, mutta olen puhtaalla ajatuksen voimalla onnistunut nostamaan pulssiani pelosta korkeammalle, salpaamaan hengitykseni, pysäyttämään aineenvaihduntani ja nostamaan stressitasoani huomattavasti - ahdistuksesta ja luovuuskadosta puhumattakaan. Hymyilen kiitollisena nelijalkaiselleni, joka katsoo minua hämmästyttävän ymmärtäväisesti takaisin.

Aiemmin olisin nopeasti vaipunut uudelleen joko menneisyyden masentaviin kokemuksiin tai tulevaisuuden ahdistavampiin mahdollisuuksiin, mutta vuosien opit mielestä ja sen toiminnasta ovat koulineet minusta jotain muuta. Mieleeni muistuu jonkun viisaan sanat siitä, kuinka hetkessä eläminen on tie onnellisuuteen ja juuri kokemani turhien pelkojen pyörittelyn jälkeen todella sisäistän niiden sanojen tarkoituksen. 

Huono ajattelu syö valtavasti energiaa, vaikuttaa negatiivisesti meidän fysiologiaan ja ihmissuhteisiin ja toimii tehokkaana blokkina elämästä ilon löytämiselle. Ajattelen heti väkisinkin omia asiakkaitani, joista jokainen on kosketuksissa näiden teemojen kanssa. Muistelen heidän kertomia tarinoitaan siitä, kuinka epäonnistumisen mahdollisuuden hiipiessä mieleen moni lamaantuu, eikä pystykään kirjoittamaan sitä biisiä, aloittamaan sitä projektia, sanomaan kokouksessa omia ideoitaan tai mitä ikinä sydän aidosti halajaisikaan tehdä. 

Olen kokenut itse ja nähnyt muissa surullisen paljon toteutumattomia unelmia, kostuvia silmäkulmia, vastaan taistelevia perusteluja, taakan alla taipumista, huonoja päätöksiä, itsensä ja muiden laiminlyöntiä, katkeroituvia sieluja ja muita huonon ajattelun summia. En puhu siis harmittomista päiväunista, vaan toistuvista kierteistä, jotka vaikuttavat meistä jokaiseen.

Kokemuksesta tiedän, että on helppoa jättää aivot automaatille ja antaa niiden tehdä ja viedä, miten lystää. Vaatii nimittäin paljon työtä, tiedostamista ja toistamista, että vanhat itsestään rakentuneet mallit katoavat ja korvaantuvat uusilla. Ongelmana on myös se, että äärimmäisen vaarallisiin tilanteisiin rakennettu pääkoppamme ei ole varustettu palvelemaan automaattisesti nykyajan tarpeita, eikä pysty siis ilman tietoista työstämistä viemään meitä kohti onnellisuutta, iloa ja rauhaa. Mielemme huutaa primitiivisesti TAISTELE TAI PAKENE ja näyttää tämän tueksi kauhukuvia tulevaisuudesta ja menneisyydestä. Ei ihme, että monella on vaikeuksia liikkua ajatuksissaan ja sitä kautta elämässään eteenpäin, saatikka elää hetkessä.

Otan hörpyn kahvia, työnnän läppärin sivuun ja hivuttaudun lähemmäksi pientä perhettäni, jotta voin tuntea kummankin hengityksen tahdin. Suljen hetkeksi silmäni ja keskitän ajatukseni omaan hapen kulkuun. Kun mieleni yrittää laittaa uudestaan kauhudiaesityksen pyörimään, nostan käteni hiljentääkseni pelot ja osoitan ovea kuin sanoakseni: ”Kiitos, mutta en ole juuri nyt kiinnostunut teistä tai siitä, mitä teillä on tarjottavaa. Minä yksin määrään täällä ja te saatte tulla tuekseni, kun sitä pyydän. Ymmärrän, että te yritätte auttaa minua, mutta luottakaa minuun ja menkää nukkumaan. Minä yksin määrään täällä”. 

Ja silloin, pieni hymynkare huulillani, sylissäni mies ja koira, korvissani rauhallinen humina ja hiljaisuus ja ajatuksissani juuri se turvallinen, tavallinen hetki, onnellisuus istui valtaistuimelle. Tällä kertaa taas astetta pidemmäksi aikaa. 

-Aino P.

___________________________

Kiinnostuitko oman mielesi kehittämisestä? Voit aloittaa prosessin monella tapaa, esimerkiksi vastaamalla seuraaviin kysymyksiin:

  • Mikä on minulle tärkeää?

  • Olenko aidosti onnellinen nyt? Mitä onnellinen elämä minulle tarkoittaa?

  • Kuinka hyvin osaan vaikuttaa omaan ajatteluuni? Miten hyödyn/hyötyisin omaan ajatteluuni vaikuttamisesta?

  • Mikä osa-alue elämässäni kärsii eniten huonon ajattelun johdosta?

Voit myös kysyä näitä kysymyksiä läheisiltäsi ja pyytää palautetta heiltä oman ajattelukykysi osalta. Peiliin katsominen voi olla kivuliasta, mutta sen arvoista - takaan sen.

Koululiikunta: hyöty vai hirvitys?
Tapoja liikkua on yhtä monta, kuin on ihmisiäkin.

Tapoja liikkua on yhtä monta, kuin on ihmisiäkin.

Uusi noin keski-ikäinen naisasiakkaani katsoo minua ujosti kulmien alta, kun kysyn hänen liikunnallisesta historiastaan. Ajatuksenani on selvittää, minkälainen liikuntamuoto olisi hänelle tuttu ja kenties mieluisa, mutta vastauksena kuuluu:

”En ole harrastanut koulun jälkeen oikein mitään”. 

”Osaatko sanoa, miksi?”, vastaan ja hän jatkaa:

”Se sai minulle olon, että urheilu on vain kilpailua… enkä ole koskaan ollut kovin kilpailunhaluinen”.

Nyökkään, sillä tiedän mistä hän puhuu. Tunnin jälkeen istun alas ja ajatukseni tempaavat minut omiin esiteinivuosiini - aikaan, jolloin käsitys liikunnasta oli minulle myös pääasiassa ankaraa peliä ja kisaamista.

Vuosikymmen takaperin

Ensimmäisenä muistan päivän, jona istuin uimahallin pihassa heiluttamassa askelmittaria, jotta sen pienellä ruudulla näkyvä luku kasvaisi. Muutama tytöistä oli uimassa, mutta suurin osa oli käyttämässä tätä samaa tekniikkaa välttyäkseen joutumasta uimapukuihin toistensa arvosteltaviksi. Myöskään tekniseksi tunniksi tarkoitettu, mutta kilpailuksi vahingossa muuttuva sellainen ei uimisen suhteen kiinnostanut oikeastaan ketään. Nolostumisen pelko omasta kehosta ja opettajan ”EI NOIN” älähdykset saivat nuoret leidit käyttämään pakokeinona naisten vaivoja.

Menkkaiset tytöt lähetettiin uimisen sijaan kävelemään askelmittarit kourassa lähimaastoon.

Toisena mieleeni tulee tunnit, jolloin tarkoitus oli pelata leikkimielisesti jalkapalloa, mutta kun viimeisiä tyttöjä valittiin riveistä joukkueisiin, ei heidän kasvoiltaan paistanut minkään tason leikillisyys. Paremmuusjärjestys, suosiminen ja (toistuvana teemana) kilpailutus saivat osan lapsista kammoksumaan tunteja ja pian, huomaamatta hiipien, negatiivinen tunne kohdistui koko liikuntaa kohtaan. Lintsailu alkoi ja liikkeen ilo jäi hyvin etäiseksi käsitteeksi.

Kokonaista nuoren kykyä harrastaa liikuntaa oli todistuksessa kuvaamassa numero, jonka suuruus leimaantuisi osaksi hänen identiteettiään. Mitä kuvittelet tapahtuvan hänen halulleen liikkua, kun todistuksessa komeilee kirkkaasti termi ”tyydyttävä” tai ”välttävä”? "Motivoitunut" ei välttämättä kuvaa siitä seuraavaa mielentilaa.

Ketä pitää syyttää?

Koulusysteemin kriminalisointi ei tunnu kaikesta huolimatta sopivalta, sillä onhan se meillä todella hyvällä tolalla verrattuna melkein koko muuhun maailmaan. Osa nauttii koululiikunnasta täysin rinnoin ja on paljon opettajastakin kiinni, mitä tunneilla tapahtuu. 

Kuitenkin, ote liikuntaan tulisi mielestäni pohjautua ainakin osittain johonkin muuhun, kuin sen jatkuvaan mittaamiseen, oppilaiden kilpailuttamiseen ja konkreettisten suorituksien arviointiin. Varsinkin aikana, jona nuoret muutenkin irtautuvat kehostaan ja hyötyliikuntaa tulee vähemmän, kuin koskaan, olisi oleellista etsiä keinoja motivoida mahdollisimman monia nauttimaan oman kehon huolehtimisesta.

Mielestäni liikunta ei saisi olla vain lahjakkaiden oppiaine, vaan sen tulisi palvella jokaisen kokonaisvaltaista hyvinvointia lopun ikää. Sen tulisi auttaa nuoria löytämään itselleen sopivia lajeja, tukea jokaisen matkaa omaan enemmän tai vähemmän liikunnalliseen itseensä ja auttaa ymmärtämään, kuinka koko elämälle tärkeästä asiasta on kysymys. Ja tämä tulee (kouluaikaisen) nörtti-taiteilijan, ei todellakaan lahjakkaan urheilijan suusta.

Mieti itse minkälainen vaikutus opettajilla ja liikuntatunneilla on ollut sinun elämääsi. Motivoiduitko vai tulehtuivatko välit tähän ihmisyyden peruselementtiin kokonaan?

Jos ottaisimme askeleen kohti liikunnan ilon opettelemista, ei ehkä minunkaan ”vastaanotolleni” tulisi ihmisiä, jotka eivät kouluaikojen jälkeen ole tehneet mitään fyysisen olemisen hyväksi. Ehkä tyttöjen tai poikien ei tarvitsisi kokea häpeää omasta kehostaan tai tulla valituksi viimeisenä yhteiseen leikkiin. Ehkä moni välttyisi kivuilta ja sairauksilta, mitä liikkumattomuus tuottaa ja ehkä, vain ehkä voisimme näin auttaa yksilöitä välittämään itsestään hieman enemmän. 

Vai mitä sinä olet mieltä?

1494939673984.jpeg